![]() |
- YLEISTÄ
|
Kuivajoki on Pohjois-Pohjanmaalla, nykyisen Iin kunnan pohjois-osassa sijaitseva joki. Joen pituus Oijärvestä Perämereen on 43 kilometriä. Vesistöalue on suojeltu koskiensuojelulailla ja siihen on kansainvälisen SAP-ohjelman puitteissa istutettu Simojoen kantaa olevaa merilohta vuodesta 1998 alkaen. Ohjelma on jo päättynyt, mutta istutukset jatkuvat toistaiseksi ja lohta nousee jokeen etenkin sateisempina kesinä. Kuivajoen runsas harjuskanta romahti 1990-luvun suurten turvesoiden kuivatusten aikoina, mutta on nykyisin vesiensuojelutoimien ansiosta hiljalleen palautumassa. Joessa on kohtalainen hauki- ja ahvenkanta. Ylempää Kivijoesta siirretty rapukanta on myös vahvistumassa. Kuivajoen yhteislupa-alue Kuivajoen keski- ja yläosassa sijaitseva yhteisluvan alue soveltuu parhaiten rannalta tai kahlaten suoritettavaan vapakalastukseen. Venettäkin voi suvantopaikoissa käyttää, mutta sopivia veneenlaskupaikkoja on vähän. Häiriöiden välttämiseksi rantautumista pyritään ohjaamaan karttaan merkityille paikoille, joissa useimmissa on polttopuilla varustettu laavu. Yhteisluvan alueella sijaitsevat kartan kohteet 5-8. Pelkistetyn kalapaikkakartan luvussa on hyvä käyttää apuna tavallista GT-karttaa (12). Kalastusrajoitukset Verkkokalastuskielto 1.6-30.11. lohikannan lisääntymisen turvaamiseksi. Harjuksen alamitta on 35 sm, jotta kalat ehtivät ainakin kerran lisääntyä Ravun alamitta on 10 sm, pienten pyynti on haaskausta moottoriuistelu alueella on kielletty Lupien myynti Kukka- ja Kemikalio Pirtti 08-7247230, 040-7228409 Nelosparkki, Kuivaniemi 08-7247125 www.kuivajoki.net, maksa numerolla 574170-218543, tulosta kuitti luvaksi Luvat kausilupa 20 € perhelupa 25 €, koskee kaikkia perheenjäseniä rapu 20 €, oikeuttaa pyyntiin 5 merralla. Todistus mertojen desinfioinnista näytettävä lupaa ostaessa, ellei mertoja käytetä ainoastaan Kuivajoessa. Kuivajoen
alaosalle lupia myy Kuivaniemen
osakaskunta,
|
![]() |